Kylmä sota ei tyhjene

Tänään aloitin Oxfordissa sen mitä olen odottanut eniten, eli luennoilla istumisen. Perjantai-aamupäivisin kuuntelen nyt parin kuukauden ajan eri luennoitsijoita aiheesta "International Relations in the Era of the Cold War". Tänään professori

Martin Ceadel puhui otsikolla "The Origins of the Cold War to 1953". 

 

Proffa kertoi itse olleensa 13-vuotias, kun Berliinin muuri pystytettiin. Itse olin 13-vuotias, kun se murrettiin. Nykyopiskelijoille (parikymppisille valmistumattomille) kylmä sota on selkeästi historiaa. John Lewis Gaddisin kirjan (The Cold War) esipuheessa todetaan samassa hengessä, että nykyopiskelijoille kylmä sota ei juuri eroa vaikkapa Peloponnesolaissotien käsittelemisestä.  

Suomalaiselle kylmä sota on loputtoman kiinnostava aihe, ainakin minulle. Kävin lainaamasta laitokseltani pari uutta kirjaakin, koska ajanjakso on oleellinen myös suomalaisen rauhanturvaamislainsäädännön historiaa käsittelevän väitöskirjatyöni kannalta. 

Professori Ceadel esitteli kolme kylmää sotaa ruotinutta koulukuntaa: traditionalistisen ("syytetään Neuvostoliittoa"), revisionistisen ("syytetään Yhdysvaltoja") ja post-revisionistisen (eklektisempiä tulkintoja ja erilaisten teorioiden yhdistelmiä). Viimeksi mainitussa kylmää sotaa on tulkittu muun muassa siitä näkökulmasta, että kumpikaan supervalta ei ollut sinänsä paha, mutta ymmärsivät toistensa aikomuksia väärin.

Voisin jaaritella Ceadelin luennosta loputtomiin, mutta en nyt rupea sentään tähän luentomuistiinpanojani purkamaan. Kylmä sota on aihe, joka ei tunnu tyhjenevän koskaan. 

Itse kuulun siihen sukupolveen, joka varttui aikuiseksi kylmän sodan jälkimainingeissa. Neuvostoliiton punakone katosi jääkiekkomatseista, YYA-sopimus purettiin ja Suomi haki Euroopan unionin jäsenyyttä.


PS. Lapsi aloitti koulun nelivuotiaana täällä Oxfordissa. Hän osaa laskea englanniksi kymmeneen ja sanoa muutamia asioita. Koulussa tuntuu olevan varsin yhteisöllinen meininki ja lapsi viihtyy. Eilen minua luultiin koulurakennuksen ovensuulla tosin erään japanilaisen pikkutytön äidiksi. 

PS2. Pyöräily alkaa sujua. Pidän luontevana vasemmanpuoleista liikennettä. Risteykset ovat kuitenkin kamalia. Jos lapsi on kyydissä, talutan pyörän tien yli. Oxford on niin kompakti, että kymmenessä minuutissa suhauttaa pyörällä vähän vaikka minne.