Elitismin ansa

Yliopiston soutukisat Oxfordissa

Kun brittiläinen näyttelijä ja koomikko Stephen Fry aloitti opintonsa Cambridgen yliopistossa, opiskelutoveri raportoi hänelle elitistisen Oxbridgen sosiaalisesta kielimuurista. 

Tavallista valtion koulua käynyt lontoolainen opiskelija oli useamman viikon ajan yrittänyt selvittää, mitä tarkoitti "say gid". Sitä kuuli kaikkialla: "Say gid! That's jarst say gid!" Lopulta asia selvisi. Se oli ylemmän keskiluokan tapa lausua "So good, that's just so good".

Fry kirjoittaa, että vaikka Cambridge kuinka yrittäisi profiloitua puhtaasti akateemisiin ansioihin perustuvana instituutiona, yläluokkainen aksentti dominoi selvästi opiskelijoiden puheessa.

Oxbridge - Oxfordin ja Cambridgen yliopistoyhteisöt - edustaa Britanniassa monille suututtavaa ja pompöösiä elitismiä. Toimittaja Carole Cadwalladr kirjoittaa Observerissa (18.8.), että Oxbridge vain kasvattaa epäreiluutta ja epätasa-arvoa.

Cadwalladr on itse Oxfordin yliopiston kasvatti. Hän on taustaltaan tavalliset valtion koulut käynyt walesilainen, joka sai paikan Oxfordista 18-vuotiaana. Hän pääsi seuraamaan, millaisen itseluottamuksen rahan, sosiaalisen aseman ja yksityiskoulujen kolminaisuudella voi saavuttaa. Hän huomasi myös, miten Oxbridge tuottaa brittiläisen eliitin. Sieltä valmistuneet kansoittavat julkiset tehtävät ja asemat.

Olen parhaillaan vierailevana jatko-opiskelijana Oxfordin yliopistossa. Tuntuu kuin olisin päässyt takaoven kautta Tylypahkaan. Viihdyn, mutta olo on ristiriitainen. Opiskelijakortilla pääsee sisään paikkoihin, joihin muuten ei pääsisi. Vanhat rakennukset ja kaduilla soljuva kaksikymppisten BBC-aksentti tuottavat välillä epätodellisen olon.

Toisaalta on myös toinen Oxford. Morris Ministä ja autotehtaista tunnettu kaupunki, jonka asukkaat elävät yliopistoyhteisön sosiaalisesti ja fyysisesti hallitsevassa maisemassa. Jännite on selvä. Yliopisto on joskus viime vuosisadalla jopa ehdottanut, että autotehtaat heivattaisiin pois kaupungista. Tästä kahtiajaosta syntyy käsite "Town and Gown" - kaupunkilaiset ja viittajengi, joiden välisiä kahnauksia Peter Collison käy hyvin läpi pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan.

Istuin eräänä päivänä puistonpenkillä. Vieressäni istui kaksi kadunmiestä sätkää käärimässä. Tyylikkääseen tweed-takkiin ja tahrattomiin Niken tennareihin pukeutunut opiskelijanuorukainen pummasi miehiltä tulta. Miehet koettivat pummata vastineeksi pari penniä. Heppu pahoitteli vedoten opiskelijuuteensa. Herrat nauroivat karheasti. "Kyllähän me tiedämme, ettei opiskelijoilla rahaa ole", toinen totesi kuivakasti. Todistin viittajengin ja kaupunkilaisten kohtaamista par exellence.

Suomalaisena on helppo huokailla, ettei meillä sentään niin ja näin. On helppo olla ylpeä maksuttomasta koulutuksestamme ja suomalaista koulutusta suitsuttavista artikkeleista. Koulutus periytyy kuitenkin meilläkin. Tasa-arvoa lisäävistä toimenpiteistä huolimatta sosiaalinen tausta vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen.

Koulutuksen tasa-arvo on yksi tärkeimmistä asioista, jos halutaan estää sosiaalisia kahtiajakoja. En tiedä, miten Oxbridgen enemmistö lausuisi "so bad", mutta sanon suomeksi, että kaikki puheet lukukausimaksuista ja koulutuksesta säästämisestä ovat silkkaa typeryyttä.

***

Kirjoitus on julkaistu alun perin Huili-lehden numerossa 5/2013. Lehti ilmestyi juuri ja sen voi tilata täältä tai ostaa irtonumerona kirjakaupasta.

Tylypahka arjessa - kuvia Oxfordista

Tässä viime viikkojen elämää Oxfordissa kuvina. Viereisessä kuvassa on tämän viikon kirjastosaaliini. Jennifer Egania, Daniel Kahnemania, Malcolm Gladwellia ja vähän opintoihin liittyvää tavaraa kylmästä sodasta ja legitimiteetistä kansainvälisessä järjestelmässä. 

Rye!

Tänään löysin Wolvercoten markkinoilta ruisleipää ja avomaakurkun. Leivän rakenne ei ole tietenkään niin sitkas kuin haluaisin, mutta jälkiuunileivän kaltaista tiukkuutta on vaikeaa löytää oikeastaan mistään muualta kuin Suomesta. 

Manor Road Building

Päivisin vietän paljon aikaa kansainvälisen politiikan laitoksella (Department of Politics and International Relations), jossa siis olen vierailevana jatko-opiskelijana. Yliopistolla tapahtuu niin paljon, että täytyy estellä itseään kahmimasta liikaa seminaareja tai luentosarjoja. 

Pitsiverhot ja Dickens-juliste.

Yllä olevassa kuvassa luen Guardian Weekendista näyttelijä Steve Cooganin haastattelua. Coogan sanoo, ettei kestä ihmisiä, jotka katsovat kaikkea ivallisten lasien läpi. Kiinnostava heppu kaiken kaikkiaan. Aion pian mennä katsomaan Philomenan, jossa hän näyttelee. 

Hogwarts

Corpus Christi College, josta löytyy myös Tylypahkan ruokasali. Pottereita on siis kuvattu täällä. Labourin pomo Ed Miliband (mahdollinen Britannian tuleva pääministeri 2015) opiskeli täällä. 

Bodleian Libraryn yksi oviaukko. 

Lempiravintolani Kazbar Cowley Roadilla. 

Koti Banbury Roadilla.

Kämpiltä huristaa pyörällä nopeasti keskustaan, yliopistolle, Jerichoon tai Summertowniin. Jerichossa voi käydä elokuvissa, Summertownista olen löytänyt itselleni lähikirjaston.

Summertown Cycles. 

Täältä ostin käytettynä punaisen Raleigh Oakland -pyöräni. Olen noin kuukaudessa jo puhkaissut yhden renkaan, korjauttanut lokasuojanpidikkeen ja saanut kettingit sijoiltaan. Hyvin kuitenkin kulkee.

Raleigh Oakland - maantiekiitäjä.

Tätä kirjoittaessa kuulin, että Lou Reed on kuollut. R.I.P. Yksi aikakausi päättyi.

Kylmä sota ei tyhjene

Tänään aloitin Oxfordissa sen mitä olen odottanut eniten, eli luennoilla istumisen. Perjantai-aamupäivisin kuuntelen nyt parin kuukauden ajan eri luennoitsijoita aiheesta "International Relations in the Era of the Cold War". Tänään professori

Martin Ceadel puhui otsikolla "The Origins of the Cold War to 1953". 

 

Proffa kertoi itse olleensa 13-vuotias, kun Berliinin muuri pystytettiin. Itse olin 13-vuotias, kun se murrettiin. Nykyopiskelijoille (parikymppisille valmistumattomille) kylmä sota on selkeästi historiaa. John Lewis Gaddisin kirjan (The Cold War) esipuheessa todetaan samassa hengessä, että nykyopiskelijoille kylmä sota ei juuri eroa vaikkapa Peloponnesolaissotien käsittelemisestä.  

Suomalaiselle kylmä sota on loputtoman kiinnostava aihe, ainakin minulle. Kävin lainaamasta laitokseltani pari uutta kirjaakin, koska ajanjakso on oleellinen myös suomalaisen rauhanturvaamislainsäädännön historiaa käsittelevän väitöskirjatyöni kannalta. 

Professori Ceadel esitteli kolme kylmää sotaa ruotinutta koulukuntaa: traditionalistisen ("syytetään Neuvostoliittoa"), revisionistisen ("syytetään Yhdysvaltoja") ja post-revisionistisen (eklektisempiä tulkintoja ja erilaisten teorioiden yhdistelmiä). Viimeksi mainitussa kylmää sotaa on tulkittu muun muassa siitä näkökulmasta, että kumpikaan supervalta ei ollut sinänsä paha, mutta ymmärsivät toistensa aikomuksia väärin.

Voisin jaaritella Ceadelin luennosta loputtomiin, mutta en nyt rupea sentään tähän luentomuistiinpanojani purkamaan. Kylmä sota on aihe, joka ei tunnu tyhjenevän koskaan. 

Itse kuulun siihen sukupolveen, joka varttui aikuiseksi kylmän sodan jälkimainingeissa. Neuvostoliiton punakone katosi jääkiekkomatseista, YYA-sopimus purettiin ja Suomi haki Euroopan unionin jäsenyyttä.


PS. Lapsi aloitti koulun nelivuotiaana täällä Oxfordissa. Hän osaa laskea englanniksi kymmeneen ja sanoa muutamia asioita. Koulussa tuntuu olevan varsin yhteisöllinen meininki ja lapsi viihtyy. Eilen minua luultiin koulurakennuksen ovensuulla tosin erään japanilaisen pikkutytön äidiksi. 

PS2. Pyöräily alkaa sujua. Pidän luontevana vasemmanpuoleista liikennettä. Risteykset ovat kuitenkin kamalia. Jos lapsi on kyydissä, talutan pyörän tien yli. Oxford on niin kompakti, että kymmenessä minuutissa suhauttaa pyörällä vähän vaikka minne. 

Mitä Nelson Mandela tekisi?

Jos pitää nimetä esikuvia, Nelson Mandela on listan kärkipäässä. Esikuvat ovat kuitenkin vain kuvia. Näen ihailemani henkilöt pikemminkin esimerkkeinä, jotka rohkaisevat omaan toimintaan. Kuvainpalvonta on tyhjää ja kuten Nuuskamuikkunen totesi, ketään ei kannata ihailla liikaa. Muuten ei voi olla koskaan vapaa. 

Amerikkalainen toimittaja Richard Stengel kirjoittaa, että Nelson Mandela on aina tykännyt olla valokuvissa, koska hän tuntee kuvien vallan, mutta ei ole koskaan halunnut, että hänet nähdään pyhimyksenä. Stengel on amerikkalainen toimittaja, joka kiersi Mandelan matkassa vuosia osallistuessaan hänen elämäkertansa kirjoittamistyöhön. 

Stengel kuvaa Mandelaa modernin ajan sankariksi, joka on moniulotteinen, kuten kuka tahansa meistä. Hän on kansanmies, mutta pitää vaikutusvaltaisesta seurasta. Hän on avarasydäminen ja antelias, mutta laskee pennejä, kun ravintolassa täytyy tipata. Ja niin edelleen. 

Mandelan poikkeuksellinen karisma ja vaikutusvalta ovat epäilemättä osittain sisäsyntyisiä, mutta hänen toimintaansa ja elämänarvojaan ovat muokanneet myös ne olosuhteet ja kamppailut, joihin hän Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon aikana joutui. Vuodet vankilassa poliittisena toisinajattelijana veivät hänen elämänsä parhaat vuodet, mutta tekivät hänestä rauhallisen ja peräänantamattoman poliitikon, jollaisena hänet tunnetaan. 

Parilla ystävälläni on tapana tiukan paikan tullen kysyä itseltään "what would Madonna do?" Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan aikana viljeltiin tiuhaan kysymystä "what would Pekka do?" 

Richard Stengelin muistiinpanoistaan ja kokemuksistaan rakentama kirja Nelson Mandela - Portrait Of An Extraordinary Man ei ole henkilökuva sanan perinteisessä merkityksessä. Pikemminkin se on "what would Nelson Mandela do" -tyyppinen ohjekirja kaikille, jotka joutuvat elämässään tiukkoihin paikkoihin. Keräsin tähän muutaman Mandelan luonnetta kuvaavan ohjenuoran. 

Mitä Nelson Mandela tekisi?

1) Mandela olisi rohkea, mutta se ei tarkoita pelon puuttumista. Rohkeus on tietoinen valinta. Voimme tehdä jotain siitä huolimatta, että pelkäämme. Nelson Mandela pelkäsi monia asioita, mutta opetteli hallitsemaan itsensä pelon hetkellä. Rohkeutta voi myös esittää. Lopulta se kuulemma muuttuu oikeaksi rohkeudeksi, tai itse asiassa se on jo sitä.

2) Mandela pitäisi pokan. Tämä liittyy edelliseen. Politiikassa ja missä tahansa tiukoissa neuvotteluissa pokan hallitseminen on hyvästä, vaikka sen takana tunteet mylläisivät kuin viimeistä päivää. 

3) Mandela pysyisi rauhallisena. Vaikka järkyttäviin tai ärsyttäviin uutisiin tekisi mieli reagoida heti, kannattaisi kuitenkin vähän odottaa. Sosiaalisen median aikakausi ei toki suosi hitautta ja harkintaa, mutta se on hyvästä. Kokonaisuutta ei näe heti, se piirtyy esiin vasta ensihätäännyksen laannuttua. 

4) Mandela uskaltaisi näyttää johtajuutensa. Johtajien tehtävä ei ole pelkästään johtaa, vaan myös antaa organisaationsa jäsenille se tunne, että se on johdettu. Se tarkoittaa sitä, että johtaja uskaltaa astua eturiviin, mutta ottaa vastuuta myös niistä asioista, joilla ei niitetä kiitoksia ja pääntaputuksia. Johtajan kannattaa myös näyttää johtajalta. Se on ulkomusiikillinen seikka, mutta vaikuttaa vastaanottoon.  

5) Mandela uskaltaisi muuttaa mieltään. Kun olosuhteet ympärillä muuttuvat, pitäisi olla rohkeutta tarkistaa myös oma kantansa asioihin. Stengelin mukaan Mandelalla on ollut kyky muuttaa katsantokantaansa, jos joku asia näytti vääjäämättömältä. Se on toki yleistä viisautta, mutta esimerkiksi politiikassa aika harvinaista. Kiveen hakatut ohjelmat ja kerran vaalikoneisiin ruksitut rastit puristavat poliitikkojen päitä turhan usein. 

6) Mandela osaisi johtaa myös takaa. Se tarkoittaa symbolista valtaa, mielipidevaltaa ja vallan jakamista. Se tarkoittaa myös, että uskaltaa pyytää apua itseään osaavammilta ja rakentaa yhteisön, jonka jäsenien erilaiset taidot  tunnistetaan ja otetaan käyttöön. 

7) Mandela pitäisi kiinni perusarvoistaan. Politiikassa on paljon asioita, joista on neuvoteltava ja tahkottava kompromisseja. Kannattaa pitää kiinni kuitenkin niistä arvoista, joiden rikkominen vie lopullisesti yöunet. Mandelalle tinkimätön perusarvo on ollut ihmisen taustasta riippumattomat tasa-arvoiset oikeudet kaikille. Melkein kaikki muu on sitten taktiikkaa, kuten Stengel kirjoittaa. 

8) Mandela näkisi hyvän muissa. Mandela uskoo, että kun pyrkii näkemään toisen ihmisen hyvät puolet, ne vahvistuvat. Mandela vietti suuren osan elämästään vankilassa ja häntä kohdeltiin kurjasti. Siitä huolimatta hän uskoo tähän periaatteeseen. Kun Mandelasta tuli presidentti, hän solmi ensitöikseen hyvät suhteet entisiin sortajiinsa. 

9) Mandela pitäisi vastustajat lähellä. Mandelakin oli lukenut Sun-Tzun Sodankäynnin taidon. Se on hilpeä taktiikan mestariteos, jossa annetaan muun muassa neuvoja, joissa ärtynyttä vihulaista täytyy ärsyttää lisää. Siinä neuvotaan myös pitämään vastustajat lähellä. Silloin heitä voi oppia tuntemaan ja ennakoimaan paremmin.

10) Mandela uskaltaisi olla tylsä. Jonkun poliittisen tilaisuuden jälkeen Mandela oli saanut palautetta yleisössä istuneelta naiselta, jonka mielestä hänen puheensa oli ollut tylsä. Mandela ajattelee, että joskus on parempi olla uskottava, pysyä asiassa ja olla jopa vähän tylsä kuin roiskia tulenpalavia ja provosoivia mielipiteitään kohti yleisöä. 

Kirjassa oli paljon muutakin ja periaatteessa noissa neuvoissa ei ole mitään uutta. Halusin kuitenkin kirjoittaa ne tähän blogiin. Ehkä kertaan ne aina kun joku asia risoo liikaa. 

Pala nousee kurkkuun, kun ajattelen Mandelaa, Martin Luther Kingia, Anna Politkovskajaa tai ketä tahansa, joka on uskaltanut toimia rohkeimmalla mahdollisella tavalla pelosta huolimatta. En halua ihailla heitäkään liikaa, mutta kyllähän heidän kaltaisiaan ajattelemalla saa vähän voimaa tehdä jotain joskus itsekin. 

PS. Puhkaisin Raleighistani renkaan ajettuani sillä viikon. Summertown Cycles -kaupan heput antoivat kaupan päälle myös uuden ulkorenkaan. Pyöräkaupassa on muutenkin hyvä meininki. 

PS2. Kävin katsomassa Oxfordin New Theatressa Agatha Christien kirjaan perustuvan The Mousetrapin. Kiitos Jennille ja Hannalle seurasta! Britit rapsuttelivat esityksen aikana sipsipussejaan ja joivat drinkkejään. Oli rento meno. Arvasin tosin murhaajan puolessa välissä. Tai ehkä muistin sen. 

Menestyjän kaava

Ajattelenko, että kaikissa menestyjissä on joku erityinen twist, joka nostaa heidät muiden yläpuolelle ylivoimaisten persoonallisten kykyjensä vuoksi? Ehkä vähän. En kuitenkaan täysin. Olen aina ajatellut, että pärjääjät eivät ole sitä sattumalta. Tausta ja mahdollisuudet vaikuttavat. Joskus myös hyvä tuuri ja sattuma. Siksi pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa on pyritty mahdollisuuksien tasaamiseen ja tasa-arvoon. 

Malcolm Gladwell haluaa kumota ja haastaa pärjäämismyytin. Hänen mielestään kukaan ei menesty tuosta vain, vaikka älykkyysosamäärä hipoisi taivaita tai bisnesvainu olisi koodattu geeneihin. Gladwell on kanadalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on noussut jonkinlaiseksi populaaritieteen rock-tähdeksi. 

Menestyjien taustalla on Gladwellin mukaan lähes poikkeuksetta kasvuympäristö, olosuhteet, tilanteen suomat mahdollisuudet, kova työnteko ja muiden ihmisten suotuisa myötävaikutus. 

"Succesful people don't do it alone. Where they come from matters. They're products of particular places and environments."

Malcolm Gladwellin uutta kirjaa "David and Goliath - Underdogs, Misfits And The Art of Battling Giants" on hehkutettu joka toisessa käsiini päätyneessä brittilehdessä. Yllä oleva sitaatti ei ole kuitenkaan uutukaisesta, vaan siitä ainoasta kirjasta, joka oli saatavilla Oxfordin pääkirjastossa: Outliers - The Story of Success. 

Otsikko epäilytti aluksi. Pelkäsin kirjan olevan tyypillinen "näin saat menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa" -tyyppinen self help -manuaali. Sellaisten lehteily julkisella paikalla tuntuu jostain syystä samalta kuin lukisi pornoa. Toisaalta Gladwellin taannoinen haastattelu Guardianissa sai minut niin uteliaaksi, etten voinut olla lainaamatta kirjaa. Olen tähän saakka välttynyt Gladwellilta, vaikka moni on häntä suositellut. 

Outliers yllätti positiivisesti. Kirjassa avataan konkreettisten tarinoiden kautta, miten monen menestyjän taustalla on kasa aivan muita syitä kuin ylivoimainen persoonallinen briljanttius. Gladwell haluaa haastaa tyypillistä "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelua, joka tarjoilee yksinkertaisia ryysyistä rikkauksiin -esimerkkejä menestyjistä. 

Gladwellin mukaan ihmiset rakastavat tarinoita yksinäisistä sankareista, jotka taistelevat tiensä vaikeuksien kautta voittoon. Ne ovat yleensä myyttejä, joiden purkaminen auttaa näkemään taustalla olevat muut menestystä selittävät tekijät. 

Gladwell muun muassa selittää, miksi niin moni kanadalainen huippujääkiekkoilija on syntynyt tammi-, helmi-, tai maaliskuussa. Kun junioreiden all star -joukkueisiin valitaan pelaajia, ikärajan deadline on asetettu tammikuun ensimmäiseen päivään. 

Alkuvuodesta syntyneet ovat monia hakijoita fyysisesti kehittyneempiä, koska ovat parhaimmillaan lähes vuoden vanhempia kuin paikoista kilpailevat ikätoverinsa. Parhaisiin pelaajiin yleensä myös panostetaan enemmän ja he saavat enemmän peliaikaa. Kun pelaaja valitaan all star -joukkueeseen, hän saa parempaa valmennusta ja pelaa parhaimmillaan lähes seitsemänkymmentä peliä kaudessa. Tavalliset junnut pelaavat noin kaksikymmentä peliä kaudessa. 

Edellä oleva jääkiekkoesimerkki kuvaa myös yhtä menestymisen taustatekijää: kovaa harjoittelua ja työntekoa. Se on tavallaan itsestäänselvyys, mutta alleviivaa sitä, että arkiäly niputtaa usein "luonnonlahjakkuuksiksi" tyyppejä, jotka ovat paitsi saaneet erinomaisia mahdollisuuksia, myös harjoitelleet takamus ruvella. Gladwell puhuu tutuksi tulleesta 10 000 tunnin säännöstä. Huippulahjakkuus on vähintään 10 000 työtunnin tai harjoittelun takana. 

Toki Gladwellia vastaan voi kaivaa monta tyyppiä, jotka eivät ole rehkineet menestyksensä eteen, mutta heidän tapauksessaan Gladwell näkee varmasti jonkun toisen taustafaktorin: hyvät sosiaaliset lähtökohdat tai oikean aikaikkunan, kuten Steve Jobsilla ja Bill Gatesilla, jotka sattuivat olemaan oikeista lähtökohdista, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Heidän ja kaltaistensa menestystarinat ovat johtaneet muun muassa siihen, että naputtelen tätä blogia MacBook Airillani ja lähetän sen kohta langattomasti maailmanlaajuisten tietoverkkojen kautta lukijoiden riepoteltavaksi. 

Gladwellin Outliers on nopealukuinen haukkapala, jota amerikkalaiset kutsuisivat varmaankin termillä "inspirational reading". En ole genren suurkuluttaja, mutta Gladwell oli sen verran viihdyttävä, että taidan lukea häntä lisää. Uskaltauduin tarttumaan tähän, kun Twitterissä muun muassa Tuomas Tiihonen ja Heikki Sairanen hehkuttivat heppua. Kirja oli kevytlukuinen, mutta herätti monta omaa ajatuskelaa ja vahvisti käsitystä siitä, että mahdollisuuksia ja ennen kaikkea lähtökohtia kannattaa ja pitää oikeasti tasata. Ja hei, lisään vielä, etteivät hyvät taustatekijät sulje pois sitä, etteikö yksilö voisi olla ihan oikeasti käsittämättömän lahjakas. Se ei vain aina riitä. 

Tilasin nyt myös Gladwellin uusimman kirjan (David and Goliath) Summertownin lähikirjastoon (varausmaksuna yksi punta, joka maksetaan opusta noudettaessa). 

PS. Pyöräily tien vasemmalla puolella tuottaa vaikeuksia. Yritän pysyä hengissä, vaikka en aina muista, mistä suunnasta autoletka vyöryy minua ja Raleighiani kohti. 

PS2. Olen herkutellut konservatiivien puoluekokousta käsittelevillä pitkillä artikkeleilla ja tajunnut, että uusimmassa stoorissa Bridget Jones on viisikymppinen. 

Britannian nostosilta Eurooppaan

Muutin perheen kanssa joksikin aikaa Oxfordiin. Työstän väitöskirjaani vierailevana opiskelijana Oxfordin yliopiston kansainvälisen politiikan laitoksella. Kolmen tunnin teleporttauksen kautta minusta tuli maahanmuuttaja kuningaskuntaan. No, meitä on täällä paljon ja eri syistä. Tiedostan syvästi, että on eri asia tulla opiskelemaan Oxfordiin kuin vaikka hakea turvapaikkaa valtion rajoilla. 

On joka tapauksessa mielenkiitoista seurata, miten maahanmuuttodebatti kiihtyy vuoden 2015 vaalien lähestyessä. Maahanmuttopolitiikka lietsoo erityisesti konservatiivipuolueen ja itsenäisyyspuolueen äänestäjiä, joiden yhteiskunnalliselle pettymykselle se on yksi osoite. 

Britanniasta on kaikunut melko sulkeutuneita viboja viime aikoina. Kansallismielinen Ukip-puolue (UK Independence Party) on kasvattanut suosiotaan politiikalla, joka vaikuttaa siltä kuin koko saarivaltion ympäriltä haluttaisiin nostaa kaikki sillat ylös. Varastin kielikuvan yllättäen konservatiivien ulkoministeriltä William Haguelta, joka ilmaisi huolestuneisuutensa sulkeutumisesta meneillään olevassa konservatiivien puoluekokouksessa. 

Irvokasta on, että huolen ilmaisi ministeri, jonka oma puolue on vaikuttanut siltä, kuin olisi ensimmäisten joukossa raijaamassa nostosiltaa ylös. Cameronin konservatiivipuolueessa on reagoitu, kun Ukip on hengittänyt niskaan. Guardianin maanantaisessa pääkirjoituksessa kuvattiin Ukip:a puolueena, joka haluaisi "pysäyttää maailman ja hypätä ulos". 

Saa nähdä, saako Ukip muovata konservatiivien linjan seuraaviin vaaleihin. Tuoreiden mielipidetiedustelujen mukaan 37% konservatiivien äänestäjistä kannattaa puolueelle vaaliliittoa Ukip:n kanssa vuoden 2015 vaaleissa. Toisen tutkimuksen mukaan lähes neljäsosa konservatiivien kunnanvaltuutetuista ajattelee samoin ja myös merkittävä osa konservatiivien kansanedustajista. 

Esimakua konservatiivien linjasta on saatu jo pitkään. Ennen tänne tuloani pääministeri David Cameron lausui, että Britannia voisi harkita Euroopan ihmisoikeussopimuksesta irrottautumista. Jo sitä ennen brittien ankara EU-linja oli herättänyt huolestuneisuutta Euroopan unionin jäsenmaissa. 

Olen asunut maassa nyt pari päivää. Koska olen lehti- ja kirjanarkki, päätin perustaa tämän blogin omaksi muistivihokseni. Kirjoittelen tänne asioista joita näen ja koen. Ne voivat liittyä politiikkaan, kulttuuriin tai omaan elämääni. En ota paineita kirjoitusten eheydestä, eksaktiudesta, ilmestymistiheydestä tai edes kielellisistä seikoista. Laitan ne kuitenkin verkkoon, koska parhaimmillaan joku muu kelailee samoja asioita ja haluaa kommentoida ja keskustella. Pidän sellaisesta. 

PS. Sain eilen kirjastokortin. Hain sen Summertownin paikalliskirjastosta, mutta se käy toki kaikkiin Oxfordshiren kirjastoihin. En voinut välttää suomalaista polleuden tunnetta, kun silmäilin digitaalisen aineiston lainamaksuja. Aiemmin tänä keväänä huomasin Berliinin kaupunginkirjastossa, että siellä perittiin parin euron maksua viikon lyhytlainoista (bestsellerit). 

Suomessa kaikki laina-aineisto on ilmaista. Suomen kirjastolaitos on myös yksi syy siihen, että olen joskus kiinnostunut niistä asioista, joita opiskelen nyt.