 |
| Yliopiston soutukisat Oxfordissa |
Kun brittiläinen näyttelijä ja koomikko Stephen Fry aloitti opintonsa Cambridgen yliopistossa, opiskelutoveri raportoi hänelle elitistisen Oxbridgen sosiaalisesta kielimuurista.
Tavallista valtion koulua käynyt lontoolainen opiskelija oli useamman viikon ajan yrittänyt selvittää, mitä tarkoitti "say gid". Sitä kuuli kaikkialla: "Say gid! That's jarst say gid!" Lopulta asia selvisi. Se oli ylemmän keskiluokan tapa lausua "So good, that's just so good".
Fry kirjoittaa, että vaikka Cambridge kuinka yrittäisi profiloitua puhtaasti akateemisiin ansioihin perustuvana instituutiona, yläluokkainen aksentti dominoi selvästi opiskelijoiden puheessa.
Oxbridge - Oxfordin ja Cambridgen yliopistoyhteisöt - edustaa Britanniassa monille suututtavaa ja pompöösiä elitismiä. Toimittaja Carole Cadwalladr kirjoittaa Observerissa (18.8.), että Oxbridge vain kasvattaa epäreiluutta ja epätasa-arvoa.
Cadwalladr on itse Oxfordin yliopiston kasvatti. Hän on taustaltaan tavalliset valtion koulut käynyt walesilainen, joka sai paikan Oxfordista 18-vuotiaana. Hän pääsi seuraamaan, millaisen itseluottamuksen rahan, sosiaalisen aseman ja yksityiskoulujen kolminaisuudella voi saavuttaa. Hän huomasi myös, miten Oxbridge tuottaa brittiläisen eliitin. Sieltä valmistuneet kansoittavat julkiset tehtävät ja asemat.
Olen parhaillaan vierailevana jatko-opiskelijana Oxfordin yliopistossa. Tuntuu kuin olisin päässyt takaoven kautta Tylypahkaan. Viihdyn, mutta olo on ristiriitainen. Opiskelijakortilla pääsee sisään paikkoihin, joihin muuten ei pääsisi. Vanhat rakennukset ja kaduilla soljuva kaksikymppisten BBC-aksentti tuottavat välillä epätodellisen olon.
Toisaalta on myös toinen Oxford. Morris Ministä ja autotehtaista tunnettu kaupunki, jonka asukkaat elävät yliopistoyhteisön sosiaalisesti ja fyysisesti hallitsevassa maisemassa. Jännite on selvä. Yliopisto on joskus viime vuosisadalla jopa ehdottanut, että autotehtaat heivattaisiin pois kaupungista. Tästä kahtiajaosta syntyy käsite "Town and Gown" - kaupunkilaiset ja viittajengi, joiden välisiä kahnauksia Peter Collison käy hyvin läpi pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan.
Istuin eräänä päivänä puistonpenkillä. Vieressäni istui kaksi kadunmiestä sätkää käärimässä. Tyylikkääseen tweed-takkiin ja tahrattomiin Niken tennareihin pukeutunut opiskelijanuorukainen pummasi miehiltä tulta. Miehet koettivat pummata vastineeksi pari penniä. Heppu pahoitteli vedoten opiskelijuuteensa. Herrat nauroivat karheasti. "Kyllähän me tiedämme, ettei opiskelijoilla rahaa ole", toinen totesi kuivakasti. Todistin viittajengin ja kaupunkilaisten kohtaamista par exellence.
Suomalaisena on helppo huokailla, ettei meillä sentään niin ja näin. On helppo olla ylpeä maksuttomasta koulutuksestamme ja suomalaista koulutusta suitsuttavista artikkeleista. Koulutus periytyy kuitenkin meilläkin. Tasa-arvoa lisäävistä toimenpiteistä huolimatta sosiaalinen tausta vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen.
Koulutuksen tasa-arvo on yksi tärkeimmistä asioista, jos halutaan estää sosiaalisia kahtiajakoja. En tiedä, miten Oxbridgen enemmistö lausuisi "so bad", mutta sanon suomeksi, että kaikki puheet lukukausimaksuista ja koulutuksesta säästämisestä ovat silkkaa typeryyttä.
***
